Jarkko Lahti (s. 1978) näyttelee Olli Mäkeä Juho Kuosmasen elokuvassa Nyrkkeilijä. Lahti on harrastanut nyrkkeilyä muutaman vuoden ja valmistutuu parhaillaan syksyllä 2015 kuvattavan elokuvan päärooliin. Lahti kirjoittaa valmistutumisestaan blogia noin kerran kuukaudessa. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2016 ja sen tuottaa Elokuvayhtiö Aamu.
Sydän hakkaa. Hiki karpaloi otsalla. Kroppa alkaa lämmetä ja fiilinki on kohillaan. Oon just saanu tiedon Rantamäen Jussilta, tuottajalta, että Nyrkkeilijä-elokuvan tuotanto etenee, ja elokuva kuvataan ensi syksynä. Katon kännykän ajanottoaplikaatiota. Vielä kymmenen sekuntia erätaukoa jäljellä. Puhallan ilmaa voimakkaasti ulos. Seuraavan säkkierän ajan päätän hakea paikkaa kovalle takakäden lyönnille. Pari mittausta aina etummaisella ja takakäsi, PAM. Minuutin tauko täyttyy – takas säkille.
On torstai 13.11. Mun toiseen viralliseen nyrkkeilymatsiin on aikaa yheksän vuorokautta. Edustan matsissa kokkolalaista NyKy-seuraa. Siksi kävin edellisen viikonlopun sparraamassa Kokkolassa valmentajan, Mikko Esselin, silmien alla. Kuluvan viikon teema mun omissa treeneissä Porvoon Kuntoklubilla on maksimisykkeellä tehtävä ”hapotus” säkillä kymmenen erän verran. Siihen lisäksi käyn pari sparria ja yhen voimaharjoittelun Karre Anttosen vetämissä Porvoon Nyrkkeilyseuran kisaryhmän harjoituksissa. Yhteensä viikolle kertyy kymmenisen treeniä, kun lenkit laskee mukaan, ja nyt on siis torstaiaamun säkkitreeni alkupuolella. Vilkasen jälleen kännykän ajanottoa: erää jäljellä vajaa minuutti. Pari etummaista taas ensin ja sitten takakäsi perään. Viiltävä kipu lyö yhtäkkiä keskimmäisestä rystysestä ylös pitkin käsivartta. Lopetan hetkeksi. Koitan napauttaa takimmaisen ihan kevyesti vasten säkkiä. Sähköiskunomainen kipu rystysestä välähtää jälleen. Perkele. Otan säkkihanskan ja siteen pois ja katon rystystä. Se on turvonnut ja hiukan tumma. Murtuko se? Tähänkö tää nyt tyssäs?
Istun Porvoon Lääkärikeskuksessa ja odotan pääsyä ortopedin luo. Onneks oon jo ehtiny maksaa Nyrkkeilyliiton lisenssin ja vakuutus on voimassa – muuten ei olis varaa yksityiseen. Mietin miten selitän lääkärille, että mun on pakko päästä ottamaan se matsi Ykspihlajaan. Että se on mun työaikataululla once in a lifetime opportunity. Juuri nyt ja juuri Ykspihlajan Reiman kisoissa. On maanantai 17.11. ja kello 9.20 aamulla, kun vastaanottohuoneen ovi aukeaa. Punnitukseen on koko lailla tasan viisi vuorokautta.
Kuvailen ortopedi Christer Lybäckille mitä on tapahtunut. Mies vaikuttaa aika ”katu-uskottavalta” ollakseen pitkälle lukenut lääkäri. Kun alan selittää kuinka tärkeää nyt olis päästä kehään, katsoo Lybäck mua rauhallisesti ja sanoo toimineensa yli kolmekymmentä vuotta paitsi nyrkkeilyn myös muiden kamppailulajien parissa. Mikä tuuri! Rentoudun. Tää jätkähän tietää nyrkkeilystä paljon enemmän ko mää. Kun olemme analysoineet Tatlin, Wahlströmin ja Klitshkon tuoreet ottelut, saan lähetteen röntgeniin. Viesti on selvä. Jos rystynen on murtunut, matsi jää väliin. Kuvautan saman tien käteni ja jään odottamaan hermostuneena lääkärin soittoa. Toimittajat soittelevat ja kyselevät innostuneesti, onko vastustaja jo selvillä. Vastaan ettei vielä ja toivon hiljaa mielessäni, etten joudu tuottamaan kaikille pettymystä. Syö aikalailla miestä, kuten sanonta kuuluu.
Tauko Kotkan kaupunginteatterin Varasto-näytelmän harjoituksissa on päättymässä ja kiiruhdan pukuhuoneesta näyttämölle, kun kuulen puhelimeni soivan pukkarin pöydällä. Ryntään portaat takaisin ylös ja ehdin vastaamaan.
– Lybäck, Porvoosta. Ei murtumaa vaan pehmytkudosvaurio. Kivun salliessa voit nousta kehään.
Tuuletan äänettömästi. Soitan välittömästi Esselin Mikolle Kokkolaan. Seuraavaksi saa sitten jännittää löytyykö vastustajaa kehään kun laji on pieni ja pohjoisempana välimatkat pitkiä, mutta enää ei homma jää ainakaan musta kiinni. Rystynen on edelleen kosketusarka. On keskiviikko 19.11. Kolme vuorokautta matsiin.
Treeniviikko Kotkassa on takana. Arto Salmisen näytelmän harjoitukset ovat käynnistyneet tehokkaasti, mutta mun ajatukset keskittyvät jo täysin huomiseen otteluun. Moottoritiellä Kotkan ja Porvoon välillä saan tiedon, että mun lisäksi yleiseen 60 kg:n sarjaan on ilmoittautunut vain yksi nyrkkeilijä Kemistä. Matsi kuitenkin siis näyttäisi onnistuvan. Kämmenet alkavat hiota ja syke nousee – täähän muuttuu todeksi! Nyt tätä ei enää voi perua mikään. Nyt mennään. Huh huh.
Kotona Porvoossa reppua pakatessa oon tavallista hiljaisempi. Huomaan meneväni jo kohti kehää. Vähän ennen ajomatkaa junalle puhelin soi. Mikko soittaa Kokkolasta, että vastustaja on perunut tulonsa. Ähkäisen pettymyksestä, mutta lupaan saapua aamulla punnitukseen. Siellä nähdään sitten lopullinen tilanne. Kun hyppään autoon risteilee päässä läjä kysymyksiä. Toteutuuko matsi? Pääsenkö lääkärintarkastuksesta läpi rystyseni kanssa? Jos pääsen, kestääkö käsi ottelemista? Mitä jos matsi peruuntuu? Paikalle on tulossa paikallisia tiedotusvälineitä, sukulaisia ja kavereita… Miten selitän kaikille peruuntumisen? Kuin kuvana mun pään sisäisistä tunnelmista sankka lumipyry sotkee totaalisesti liikenteen kehä kolmosella. Kolme rekkaa seisoo keskellä kehää vähän matkan päässä toisistaan ja tukkii liikenteen. Pääsen kuin ihmeen kaupalla pois kehältä ja kierrän pahimman suman. Ehdin perjantai-illan viimeiseen Pendolinoon nippa nappa. No, punnitus aamulla kello yheksän toteutuu ainakin joka tapauksessa.
Ottelupäivä. Ykspihlajan toimitalo. Saavun ensimmäisenä nyrkkeilijänä punnitukseen. Tapaan Mikon ja Kosken Riston, joka tulee kulmamieheksi. Mulle ehdotetaan, että ottelen 64-kiloista, TVS:ää edustavaa Stephen Wania vastaan. Vähän mietityttää. Wani näyttää aika kookkaalta kaverilta, ja mulla on takakäden kanssa ongelmia. Sovitaan, että lopullinen päätös tehdään punnituksen jälkeen. Kättelen puntarilla Wania kuvaajien pyynnöstä. Nyrkkeilijä-elokuvan markkinointipäälikkönä työskentelevä Matti Sipiläinen on saanut paikalle toimittajien lisäksi kuvaajia, jotka tekevät elokuvan making of -materiaalia. Kun kuvat on otettu astun puntarille. 58,9 kg.
Syön pullaa pahimpaan nälkääni punnituksen jälkeen toimitalon kahvilassa. Päätös ottelusta tehdään aika nopeasti. Tuntuu mahdottomalta jättää otteleminen väliin. Tunnen jännityksen voimakkaana kehossa ja huomaan muuttuvani puhumattomaksi. Suunnistan tapaamaan vanhempiani ja tankkaamaan. Ottelupäivän ateriaan kuuluu kaurapuuroa ja lohikeittoa. Edellä mainitussa järjestyksessä, samalta lautaselta. Lepään ruuan päälle hetken ja ajelen sitten nyrkkeilysalille ottamaan lämpöä ja käymään ottelun taktiikkaa läpi Mikon ja Riston kanssa. Pistareilla joudun jättämään järjestelmällisesti takakäden lyömättä. Edellisestä oikean käden lyönnistä on yli viikko aikaa.
Ykspihlajan ”Talolla” katselen omaa otteluani edeltäviä kamppailuja yllättävän levollisena. Pahin jännitys tuntuu jääneen viimeistelytreeneihin. Käyn miessäni läpäi mantrana Mikon ohjeita: suojele päätä, liiku suojaan sivulle, väistä oikealle ja hae paikat iskuille siitä, muista hengittää. Mut kuulutetaan punaiseen kulmaan. Tunnelma katsomossa on odottava. Pää on tyhjä ja mieli rauhallinen. Nousen kehään, jonka hetkeä aikaisemmin olen kuullut olevan Olli Mäen lahja Ykspihlajan Reimalle. Saan hammassuojat Ristolta ja kävelen kehän keskelle. Kehätuomari antaa ohjeet ja kongi kilahtaa. Tässä mää nyt 
oon. Kilpanyrkkeilijänä mun entisellä harrastajateatterin kotinäyttämöllä. Oletin kannustuksen olevan ottelun aikana äänekästä, mutta salissa onkin jännittynyt hiljaisuus. Wani tekee aloitteen pitkällä vasemmalla suoralla ja hakee sitten kovaa lyöntiä oikealle. Väistän lyhyellä askeleella oikealle ja isken takakädellä ensimmäisen osuman vatsaan. Liikun mielestäni ihan hyvin kehässä. Matsi jatkuu tasaisena koko erän. Joku huutaa katsomosta, että ”Olli tikkaa tihiämpään vasurilla!” Kun kongin kimakka ääni kajahtaa, syttyy katsomo voimakkaaseen kannustukseen. Kävelen hyvillä fiiliksillä takaisin punaiseen kulmaan.
Mikko neuvoo pitämään hyvää liikettä yllä. Puhallan ulos. Erona ensimmäiseen matsiini huomaan rekisteröiväni mitä mulle sanotaan. Jalat tuntuvat vielä kevyiltä. ”Avustajat kehästä!” Toinen erä. Risto antaa hammassuojat ja taputtaa olkapäälle. Wani tuntuu lisäävän vauhtia, enkä ehdi ihan ensimmäisen erän tapaan alta pois. Isken silti ihan hyviä osumia pitkin erää. Erän loppupuolella ote siirtyy Wanille. Huomaan, että jalat alkavat painaa ja joudun ottamaan pari iskusarjaa suojaukseen, koska en ehdi väistää. Katsomosta kuuluu seurakaverin ääni: ”Pysy liikkeessä!” Kongin soidessa tunnen pysyneeni vielä hyvin mukana.
Lauantaina 22.11. noin kello 13.40 käydään Ykspihlajan Reiman kansallisten nyrkkeilykilpailujen kehän punaisessa kulmassa, toisen ja kolmannen erän välisellä tauolla, seuraava keskustelu:
Mikko: Pysy siinä sen lähellä. Älä tuhulaa energiaa ylimääräseen liikkeeseen.
Mää: Mun jalat alakaa olla loppu.
Mikko: Tää on kolome minuuttia sun elämästä. Sää jaksat sen miten päin hyvänsä, eikö?
Mää: Joo.
Kolmannesta erästä en muista paljoa. Wani pitää tempoa yllä ja mun jalat alkaa muuttua betoniksi. Saan suojeltua pään aika hyvin, mutta kun liike loppuu, otan edellisiä eriä enemmän iskuja vastaan. Kolmas erä menee selkeästi Wanille. Muistan erän lopulla koputuksen merkiksi siitä, että aikaa on jäljellä kymmenen sekuntia. Samalla kajahtaa Mikon huuto: ”Nyt kaikki peliin!” Puren hammasta ja saan vielä viimeisen sarjan irti. Sitten kilahtaa armahtava kongi. Wanin käsi nostetaan ansaitusti ilmaan ja onnittelen voittajaa vilpittömästi. Koen, että oon suoriutunut itelleni asettamastani haasteesta kunnialla. Varsinkin kaksi 
ensimmäistä erää oli tasaisia. Oikean käden rystysessä en tuntenut kehässä kipua lainkaan, mutta nyt sitä alkaa taas särkeä. Poseeraan elokuvaa varten kehässä hetken ja vastailen toimittajan kysymyksiin. Yleisö on elänyt hienosti mukana ja kannustanut kovaa. Vitsi miten siistiä touhua! Eläköön kaikki nyrkkeilyjumalat! Tää on kuningaslaji. Mää oon saanu raapasta vähän sen pintaa ja oppinu jo nyt valtavasti. Kiitos kaikille, jotka ootte eläny mukana. Oon iloinen ja onnellinen, että pääsin kehään just täällä ja just nyt. Kokkolan Ykspihlajassa. Kotikehässä. Punaisessa kulmassa.
