Timo Laine ottelee WBA:n alueellisesta mestaruudesta Berliinissä perjantaina
Suomen ammattinyrkkeilijäkatraan ottelunestori Timo Laine, 37,kamppailee perjantaina 24.syyskuuta kahdettatoista kertaa urallaan mestaruusvyöstä. Tällä kertaa kyseessä on WBA-maailmanliiton Continental-mestaruus raskaassa keskisarjassa painorajan ollessa 175 paunaa eli 79,4 kiloa. Timon vastustajaksi kahdentoista erän taipaleelle asettuu kahta vuotta nuorempi,...
Tatli iski upean tyrmäysvoiton Olavinlinnassa
Olavinlinnassa lauantaina pidetty Boxing Night Olavinlinna oli kaikin puolin onnistunut. Ottelut olivat hyvätasoisia ja dramaattisia, suomalaismenestys oli hyvää ja Olavinlinna oli käytännössä täynnä yleisöä.
Nyrkkeilyilta päättyi rajuun tyrmäykseen, kun Edis Tatli nukutti Hollannin Innocent Anyanwun...
Tolppola kohtaa Laitisen SM-ottelussa
Boxing Finlandia tiedotti tänään sivuillaan, että Steel Ring productions järjestää 15. toukokuuta Oulun Urheilutalolla välisarjan SM-ottelun Juho Tolppola (24-6-1 KO9) vs. Matias Laitinen (7-0 KO1).
Juho Tolppola aloitti uransa samassa illassa Amin Asikaisen kanssa 2001...
Jussi Koivula kohtaa kovaiskuisen bulgaarin
Eva Wahlströmin EM-ottelua tulee edeltämään nitroglyseerinen kymmenen erän kestoiseksi suunniteltu trilleri kun kevyeen keskisarjaan siirtyvä Tampereen Jussi Koivula, 16-1 (5 KO), kohtaa Bulgarian keskirajan mestarin Stilian Kostovin, 14-3 (11 KO).
- Välisarjaan painorajaan pudottaminen alkoi...
Tatli kohtaa Moralesin
Kevyensarjan hallitseva Euroopan mestari Edis Tatli puolustaa titteliään espanjalaista Cristian Moralesia vastaan lauantaina 13.8.2016 Olavinlinnan nyrkkeilyillassa. Olavinlinna Boxing Night järjestetään linnassa jo neljättä kertaa.
Maaliskuussa voitokkaasti EM-titteliään puolustanut Edis Tatli nousee seuraavan kerran tositoimiin Olavinlinna...
Antti Hietala debytoi ammattilaisena Kisahallissa
25. maaliskuuta järjestettävä Kisahalli Fight Night saa vahvan lisäyksen tarjontaansa, kun vuosituhannen kovimpiin kotimaisiin amatöörinyrkkeilijöihin kuuluva Antti Hietala ottelee Kisahallissa ensimmäisen ammattilaisottelunsa.
Hietalan ansioluettelo puhuu puolestaan: 22-vuotias Tampereen työväen nyrkkeilijöiden kasvatti on voittanut 69-kiloisten sarjassa kolme Suomen...