Edis Tatli (32–3) saa joulukuussa tilaisuuden iskeä suomalaista urheiluhistoriaa. Tatlilla on mahdollisuus voittaa jo kolmannen kerran ammattinyrkkeilyn Euroopan mestaruus – saavutus, johon yksikään toinen suomalaisnyrkkeilijä ei ole yltänyt. Tatlia vastaan asettuu 11. joulukuuta Helsingin Ruskeasuon urheiluhallissa italialainen Gianluca Ceglia.
Illan aikana nähdään useita muitakin otteluita, ja nyt tapahtumaan on varmistunut kolme nyrkkeilijää lisää. Esiotteluissa kehään nousevat Timo Laine, Jose Antonio Sanchez Romero ja Jamil Elo.
Espanjasta Suomeen muuttanut Jose Sanchez (13–0–1) on yksi maamme taitavimmista nyrkkeilijöistä, ja miehen nimi komeilee myös korkealla Euroopan arvolistoilla. Ylemmän kääpiösarjan nyrkkeilijä nähdään Ruskeasuolla joko kymmen- tai kahdeksaneräisessä ottelussa, ja kamppailua voi pitää Sanchezin kenraaliharjoituksena tulevaa EU-alueen mestaruusottelua varten.
Suomen tämän hetken kokenein ammattinyrkkeilijä, ylemmän keskisarjan Timo Laine (29–17) iskee tapahtumassa kuusieräisen ottelun. Laine on pysynyt tänä vuonna kiireisenä: koronapandemiasta huolimatta hänet on nähty kehässä jo kolmesti, ja yksi näistä kamppailuista oli vieläpä SM-ottelu. Tuossa kohtaamisessa Aku Kanninen onnistui nousemaan voittajaksi tuomariäänin.
Ylemmän välisarjan Jamil Elo iskee Ruskeasuolla toisen ammattilaisottelunsa. Elo teki debyyttinsä elokuussa Savonlinnassa, ja tuolloin nähtiin, että jos Elo tunnettiin jo amatöörikehissä kovana taistelijana, ei sisukkuus ole ammattilaisena ainakaan vähentynyt. Elosta on hyvää vauhtia muovautumassa räiskyvä nyrkkeilijä, jonka otteluista ei iskujenvaihtotilanteita puutu.
“Useiden nyrkkeilijöiden kanssa käydään vielä neuvotteluja, ja julkistamme ensi viikolla lisää kiinnostavia nimiä”, sanoo manageri Pekka Mäki ja jatkaa:
“Haluamme, ettei yhdessäkään matsissa irtoa kenellekään voitto helpolla. Jokainen ottelija saa tehdä joulukuussa tosissaan töitä pärjätäkseen. Haluamme saada tapahtumaan tasaisia ottelupareja niin, että nyrkkeilijöiden on otettava itsestään kaikki irti voittaakseen.”
Laineen, Sanchezin ja Elon vastustajat sekä illan muut ottelijat julkistetaan lähiviikkojen aikana. Tapahtuman pääsyliput maksavat alkaen 34 euroa Ticketmasterin myyntikanavissa.
TIEDOTE