Ennakko: Helenius vs Kownacki

Nyrkkeily on siitä kiitollinen laji, että uran viimeisiä tilaisuuksia saattaa osua kohdalle enemmän kuin yksi. Tulevan lauantain ottelu Brooklynissa Puolan Adam Kownackia vastaan on vähintään neljäs kamppailu, jota on mainostettu Robert Heleniuksen uran viimeisenä mahdollisuutena – siitä huolimatta, että edellisistä saumoista kaksi on päättynyt suomalaisen tappioon. Heleniuksen kaltaiselle hienon uran tehneelle ja komean ottelulistan koonneelle iltaruskon tähdelle riittää halukkaita haastajia pieneksi jonoksi asti.

Eroa viimeisten tilaisuuksien suhteen on siinä, että ehdot, joilla kamppailuihin pääsee, ovat vaihtelevia. Viime heinäkuun otteluun Gerald Washingtonia vastaan Helenius pääsi lähtemään tasaisista asetelmista: voitonmahdollisuudet olivat hyvät mutta tie kamppailun jälkeen terävimpään kärkeen epäsuorempi. Lauantaina pelissä oleva palkinto on suuri: voitto Kownackista pompauttaisi suomalaisen MM-titteleitä hallitsevien liittojen listausten kärkipäähän ja titteliotteluiden lähituntumaan. Heleniukselle ennakkoon annettavat voitonmahdollisuudet ovat sen sijaan merkittävästi edelliskertaa heikommat.

Adam ”Babyface” Kownacki, 30, on koonnut ottelulistan 20–0 (15) ja mahtuu niukasti The Ring -lehden kymmenen haastajan listalle. Brooklyniin kotiutunut ja siellä lähes koko vuonna 2009 alkaneen ammattilaisuransa nyrkkeillyt Kownacki on ollut otteluissaan suhteellisen vakuuttava, mutta hänen voittolistansa ei toistaiseksi ole erityisen säväyttävä. Parhaat puolalaisen nujertamat nimet ovat titteliottelussa Anthony Joshualle nopeasti hävinnyt Charles Martin, Heleniuksen tyrmännyt Washington sekä veteraani Chris Arreola.

Kownacki muistuttaa ottelijana jossain määrin aiemmin tyrmäämänsä maanmiestään, Deontay Wilderiakin vastaan onneaan kokeillutta Arthur Szpilkaa. Hän pyrkii jatkuvasti eteenpäin, luottaa koviin koukkuihin ja tuntuu itse kestävän paljon iskuja: lujaa kajauttava Charles Martin ja Arreolan iskuennätyksen rikkonut rumputuli eivät saaneet häntä talttumaan. Näkemättä sen sijaan on, miten hyvin Kownacki selviää liikkuvasta vastustajasta ja pitävätkö hänen konseptinsa, jos kilpakumppani kykenee pakottamaan hänet perääntymään. Nämä kompastuskivet estivät Szpilkan nousun mestarismieheksi asti ja ennen pitkää Kownackin on vastattava samoihin kysymyksiin.

Asia erikseen on, onko Robert Heleniuksella vielä resursseja esittää puolalaiselle näitä kysymyksiä. 36-vuotias, 29–3 (19) -listainen suomalainen nousee kehään vedonlyöntien 8–1 altavastaajaksi tuomitsemana, ja Kownackin leiriä on jopa kritisoitu vaarattomalta vaikuttavan vastustajan kohtaamisesta. Selvää onkin, että ottelutulosten vertaaminen ei näyttäisi jättävän Heleniukselle mahdollisuuksia. Helenius ei ole voittanut top-10-luokan ottelijaa sitten vuoden 2011 ja Dereck Chisoran, edellinen yritys maailman huippua edustaneen Dillian Whyten kanssa päättyi yksipuoliseen tappioon ja Kownacki suorastaan käveli yli Heleniuksen valot sammuttaneesta Washingtonista. Heleniuksen kuntopohja on ollut viime vuosien näkyvin heikkous, kun taas Kownacki pystyy ankaraan vauhdinpitoon, ja eriä Brooklynin kehässä on edessä täydet 12.

Nyrkkeily ei kuitenkaan ole pelkkiä entisiä tuloksia. Tyylit ovat ratkaisevassa asemassa, ja se voi avata Heleniukselle hiuksenhienon yllätyssauman. Suomalaisen uran jälkipuoliskon selvästi paras saavutus oli tyrmäysvoitto Erkan Teperistä syksyllä 2018, ja Kownackin ottelutyyli on jossain määrin samanlainen kuin saksalaisveteraanin. Kownacki on luonnollisesti selvästi nopeampi, tuoreempi ja vahvempi kuin Teper, mutta saattaa tarjota Heleniukselle enemmän iskupaikkoja kuin Washington, jota vastaan Helenius ei päässyt lyömään pääasettaan oikeaa suoraa kunnolla kertaakaan. Jos puolalaisen leirissä on tuudittauduttu helppoon voittoon ja jos Heleniuksen harjoittelu on sujunut niin hyvin kuin nyrkkeilijän somepäivityksissä on annettu ymmärtää, kamppailu voi olla kiinnostava ainakin alkupuolellaan. Realismin nimissä on kuitenkin ennustettava Kownackin voittoa keskierien paikkeilla.

Ottelun pohjoismaiset lähetysoikeuden omistaa Fightsport.tv, jonka nettisivujen perusteella kamppailun saaminen näkyville varhain sunnuntaina Suomen aikaa näyttäisi olevan haastavaa.