Vaikka järjestetyt kukkotappelut taitavat olla lailla kiellettyjä, järjestää Boxing Finlandia taisteleville kalakukoilleen Tuomo Eroselle ja Matias Laitiselle ottelut perjantaina 9. marraskuuta Kuopioon. Savolaisilla on vastassaan ammattinyrkkeilijät Unkarista. Tapahtuma alkaa Kylpylähotelli Rauhalahdessa klo 19.00.
Höyhensarjassa otteleva Tuomo Eronen, 31, on voittanut 11 ammattilaisottelustaan yhdeksän. Eronen saa kahdeksaneräiseksi kaavaillussa taistelussa vastaansa Unkarin David Kisin, 22, joka on voittanut 13 ottelustaan kahdeksan.
Vaikka kummankaan ottelijan listoilta ei löydy suuria voittoja, saattaa Eronen nousta vakuuttavalla voitolla teoriassa jopa EU:n arvolistalle. Höyhensarjan EU:n arvolistalla kaikilla, jotka eivät ole italialaisia löytyy huomattavasti kovempia meriittejä kuin Erosen tämän kerran vastustajan David Kisin voittaminen, mutta italialaisista listalta löytyy muun muassa Mario Pisanti, jonka meriitit eivät ole juurikaan paremmat kuin Kisin ja Erosen.
Varusmiespalvelustaan suorittava 21-vuotias Matias Laitinen ottaa mittaa Unkarin Zoltan Horvathista, 37. Laitinen on voittanut kaksi aiempaa ammattilaisotteluaan pisteillä ja Horvarth on puolestaan hävinnyt kaikki kymmenen paidatonta taistoaan, niistä vain yhden ennen täyttä aikaa. Laitisen pistevoitto lienee siis äärimmäisen todennäköinen tulos ottelulle.
Kehään noustessaan Laitinen tehnee jonkin sortin historiaa. Hänen kolmellaavausvastustallaan on ollut yhteensä takanaan ennen Laitisen kohtaamista 46 ottelua, joista he eivät ole voittaneet ainuttakaan. Tosin täytyy sanoa, että on Suomassakin nähty huomattavasti heikompia nyrkkeilijöitä kuin Laitisen vastustajat. He ovat kaikki olleet kokeneita työläisiä, jotka osaavat olla kehässä ja poistua sieltä ilman suurempia vammoja pistetappion kärsineenä.