Hongalle latvialaisvastus Riikan superiltaan

Tomi Honka (1-0) pääsee merkkauttamaan kovasti odottamansa toisen ammattilaisottelun hulppeissa puitteissa, kun hän nousee kehään 30.9. Riikassa World Boxing Super Series-illan esiottelussa. 6-eräisessä kamppailussa helsinkiläistä vastaan asettuu latvialainen Reinis Porozovs (8-12-1), joka tappiollisesta listastaan huolimatta on kolmen ottelun voittoputkessa. Tänä aikana hän on yllättänyt vieraskehässä niin englantilaisen Lee Nutlandin, kuin myös voittamattoman –ja Hongan vastustajaksi peruuntuneeseen toukokuun Hartwall Areenan iltaan suunnitellun – ruotsalaisen Marcus Albertsin. Honka itse on tulevasta ottelusta ja sen saamasta huomiosta luonnollisesti innoissaan.

”World Boxing Super Series on tällä hetkellä nyrkkeilyn kovin juttu, joten on aivan mahtavaa päästä näyttämään osaamistaan tällaisessa paikassa ja saada heti uran alussa näkyvyyttä. Riikassa tulee olemaan halli täynnä pääottelija Mairis Breidisin kannattajia ja kun itsellänikin on vielä latvialainen vastustaja, niin tunnelma taatusti tulee olemaan kuin vieraskehässä, vaikka oma talli (Sauerland) illan virallisesti järjestääkin.”

Honka avasi ammattilaisuransa kuluvan vuoden maaliskuussa voittamalla Mateusz Gatekin pistein Saksassa ja on sen jälkeen odottanut kuumeisesti, milloin Sauerland-talli kutsuu hänet uudestaan tositoimiin. Viimeksi Honka on hionut taitojaan Lontoossa, jossa sparrikavereina toimivat kovat ammattilaiset kuten Mikael Lawal.

Suomalaisottelijat ovat harvoin päässeet heti uransa alkuvaiheessa esiintymään näin isolla estradilla, joten on ymmärrettävää, ettei Honka malttaisi odottaa kongin soivan Riikan illassa. ”Vastustaja lähtee varmasti tekemään kotiyleisönsä edessä elämänsä ottelua, mutta sellaista haastetta tässä haetaankin. Se on varma, että itse olen valmis, kun ottelu alkaa.”

Lippuja Riikan World Boxing Super Series tapahtumaan on saatavilla http://bit.ly/2wopGzp

TIEDOTE, Sauerland