Tein 90-luvulla yläkoululaisena koulututkielmaa ammattinyrkkeilystä. Kirjoitin tuolloin Ilmo Lounasheimolle Iltalehden toimitukseen kirjeen, jossa kyselin häneltä kaikkea mahdollista, mitä asiastaan innostunut teinipoika vain saattoi keksiä. Noin viikkoa myöhemmin sain vastauksen: kaksi täyttä sivua ja vastaukset jokaiseen uteluuni, muistetuimmista otteluista aina raskaansarjan kaikkien aikojen mestareiden arvolistaan, kaikki tyylikkäästi remingtonilla kirjoitettuna. Tuo kirje säilyy edelleen aarteissani.
Nuoresta iästäni huolimatta Lounasheimo oli jo silloin tullut tutuksi jo useiden medioiden välityksellä. Kun katselin 90-luvun alussa ensimmäisiä nyrkkeilylähetyksiä; Evander Holyfieldin ja Mike Tysonin suurotteluita, Ilmo Lounasheimon tuttu, aavistuksen käheä ääni opasti lajin saloihin aivan samoin kuin vanhempiani 1960-luvulla ja Muhammad Alin otellessa.
Lounasheimon kirjat, kuten Kehän sankarit, Miljoonanyrkit ja Elis Askin kanssa kirjoitettu Hyvät nyrkkeilyn ystävät, kuluivat kovassa käytössä kannettomiksi. Vanhemmilta peritystä Urheilukortit-keräilysarjasta opiskelin Lounasheimon laatimia kamppailu- ja voimailulajien urheilijoiden esittelyjä, ja Iltalehdessä ilmestyi Ilmo kysyy: Mitäs tiedät -visailupalsta. Radion kautta tutuksi tulivat vuorostaan raportit Tammer-turnauksista ja SM-kisoista.
Lounasheimon työmäärä nyrkkeilytiedotuksen eteen on suorastaan vaikeaa hahmottaa. Hän viitoitti tv-selostuksillaan mallin, jota myöhemmät polvet ovat voineet seurata mikrofonin takana: tyylikästä, ilmeikästä suomen kieltä, jossa ulkomaisille lähetyksille usein tyypillisen huutamisen sijaan kuultiin taustatietoa ottelijoista ja lajista. Sanomalehdissä Lounasheimon raportit niin Suomesta kuin ulkomailta olivat lajissaan ylivertaisia.
Lounasheimo ei myöskään koskaan arkaillut kriittistä kommentointia tai sortunut turhaan hehkuttamiseen: kuten eräs suomalaisnyrkkeilijä asian totesi: jos Ilmolta sai kehut, ne tiesi ansainneensa. Lounasheimon panos ei myöskään rajoittunut pelkästään nyrkkeilyyn: hän välitti radioselostuksessaan Suomeen esimerkiksi painonnostaja Kaarlo Kangasniemen olympiavoiton Meksikon kisoista 1968. Nyrkkeilyn parissa hän toimi runsaasti myös toimittajan tehtävien ulkopuolella.
Muisto Lounasheimolta saadusta kirjeestä kertoo paljon mestarin persoonasta. Hänellä oli aina aikaa auttaa muita alasta innostuneita, ikään ja tietomäärään katsomatta.
Vielä tällä vuosikymmenellä Lounasheimo jäi mielellään juttusille nyrkkeilyihmisten kanssa ammattilaisiltojen yhteydessä. Hän säilyi aktiivisena myös aivan loppuun asti: reilu kuukausi sitten ilmestyneeseen Ringside-lehteen kirjoitimme Lounasheimon kanssa yhdessä.
Vuosiensa aikana Lounasheimo ehti nähdä suomalaisesta nyrkkeilystä kaiken: Gunnar Bärlundin amatöörivuosista Edis Tatlin askeleisiin MM-kehän kynnykselle, suomalaiset Euroopan mestarit ja suvannon vuodet. Jokaisessa ammattilaisillassa hän jaksoi olla lajista yhtä innostunut kirjaten muistiin kaikki tiedot esiottelijoiden punnitustuloksista alkaen.
Lounasheimon elämänura antaisi aiheen niin patsaalle kuin vaikkapa Ilmo Lounasheimo –muistopalkinnollekin, mutta ennen kaikkea hänen perintönsä toimittajille oli työtä ja toimintaa. Jos vain kaikki me hänen jälkeensäkin kynään tarttuvat tekisimme työmme samalla tarmolla, taustatyöt samalla huolellisuudella, saman laajan perspektiivin ja objektiivisuuden säilyttäen. Mestarin muisto velvoittaa siihen.
JANNE ROMPPAINEN
