Juho Haapoja Italiaan vain voitto mielessä

 

JuhoHaapoja2

Ammattinyrkkeilijä Juho ”Härmän Häjy” Haapoja matkaa ensi viikolla Italiaan hakemaan voittoa entisestä maailmanmestarista Silvio Brancosta. Lauantaina 6. heinäkuuta Civitavecchiassa Rooman lähistöllä käytävä alemman raskaansarjan WBC-liiton Silver –titteliottelu on kaavailtu 12 erän mittaiseksi.

Viime joulukuussa Saksassa EM-ottelussa selvän pistetappion kärsinyt Haapoja on iskenyt tänä vuonna kaksi vakuuttavaa tyrmäysvoittoa ja lähteekin hyvillä mielin hakemaan yllätysvoittoa.

 – Meinaan nyt todella tehdä parhaani ja taistella alusta asti voitosta. Mieluummin sitten vaikka tyrmäystappio, kuin se etten tekisi ihan kaikkeani voiton eteen, Haapoja sanoo.

– Taktiikka on selvä. Aion lähteä heti alussa ryminällä ja päästä matsiin kunnolla sisään. Tyrmäystä en lähde väkisin hakemaan tai pistekortteja ala miettimään. Teen oman duunini ja tuomarit omansa. Vain omaan työhöni pystyn vaikuttamaan.

Elis Ask sanoi joskus että jos Italiassa tyrmää kotikehän miehen, niin saa tasurin, Haapoja nauraa.

MM-mahdollisuus ei vielä mielessä

Haapojan ja Brancon kohtaaminen on ensimmäinen MM-karsintaotteluiden sarjassa. Ottelun voittaja kohtaa seuraavaksi ukrainalaisen Dmytro Kucherin ja kongolaislähtöisen tyrmääjän Ilunga Makabun välisen ottelun voittajan ja sen ottelun voittaja pääsee kolmannessa vaiheessa ottelemaan WBC-liiton maailmanmestaruudesta.

 Käymistään 25 ottelusta 20 voittanut Haapoja keskittyy vain Brancon kohtaamiseen, eikä vielä mieti toista MM-karsintaottelua ja MM-ottelua.

– En ole katsonut erääkään muiden MM-karsijoiden matseista. En tiedä yhtään mitä sieltä tulee sitten vastaan. Keskityn nyt vain täysillä Italian matsiin, Haapoja sanoo.

 – Ottelutuntuma on hyvä, olen saanut mainiota sparria Ringside Gymillä ja kaikki alkaa muutenkin olemaan valmista. Odotan jo kehään pääsyä.