Jussi Koivula Italiaan, Pyynikki jää väliin

armuus Euroopan Mestaruus –mahdollisuuden aukeamisesta tamperelaiselle ammatti-nyrkkeilijä Jussi Koivulalle, 32, puuttuu edelleen, mutta valinta ottelutilaisuuksien välillä tuli väkisin eteen. Täten Koivula valitsi matkustamisen Italian Firenzeen ja toivoo virallisen haastajan Gianluca Brancon vetäytyvän ennakko-odotusten mukaisesti EM-ottelusta ns. viime tipassa. Tällöin suomalaisottelijalle olisi mitä todennäköisimmin luvassa varamiehen rooli EM-kehässä kovaa italialaisveteraani Leonard Bundua vastaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että samalle päivämäärälle 22.4.2016 suunniteltu Koivulan ja Venäjän Roman Seliverstovin välinen ottelu Pyynikin Palloiluhallissa jää toteutumatta. Tampereen kehässä nähdään joka tapauksessa kuusi ammattilaisottelua, joissa esiintyvät mm. paikalliset tähdet Dayron Lester ja Lassi Seppälä.

  • Olisi ollut hienoa otella pitkän tauon jälkeen kotiyleisön edessä hyvää vastustajaa vastaan, toteaa tilanteesta Koivula itse. – Mutta EM-mahdollisuutta ei välttämättä toiste eteen tule, joten tällä kertaa valinta oli näin päin tehtävä.
  • Järjestäjän kannalta tietysti on harmillista kun paikkakunnan ykkösnimi jää ohjelmasta pois, kommentoi puolestaan järjestävän tahon edustaja Petri Paimander. – Onneksi saimme riittävästi aikaa varautua tilanteeseen, joten ottelukortti saatiin täytettyä korvaavilla laatuotteluilla. Erittäin hyviä otteluita on ilta täynnään tässäkin tilanteessa.
  • Toisekseen, urheilijoita ja yleisöä varten näitä tapahtumia ylipäätään järjestetään. Ei siinä olisi mitään tolkkua, että alettaisiin estämään tai riitauttamaan tilannetta, jossa ottelijallla on edessään ”elämänsä ottelu”. Itsestäänselvyys oli alusta asti, että mikäli rankkaukset ja muu vastaavat tekijät Jussille tuon EM-mahdollisuuden antavat, niin ei muuta kuin onnea matkaan!

Pyynikin tapahtumaan on varmistunut kaksi Venäjä vastaan Uganda –otteluparia. Kevyensarjan kahdeksaneräisessä kohtaamisessa Isa Chaniev tavoittelee kuudetta peräkkäistä ammattilaisvoittoaan kohdatessaan Mubarak Sseguyan, ottelulista 8-3. Raskaassa sarjassa ovat puolestaan vastakkain raskaskätinen Rostislav Plechko ja Nicolas Buule, 3-1. Plechkon aiemmat kolme ammattilaisottelua eivät ole kestäneet yhteensäkään kuin hieman runsaat kuusi minuuttia.

 

Tapahtuman liput 19, 29 ja 46 euroa ovat myynnissä Lippupisteessä (www.lippu.fi)

 

TIEDOTE, Boxing Road Show, @boxingroadshow