
Vuosi sitten Olavinlinnassa ammattinyrkkeilijänä debytoinut Niklas Räsänen hieman valitteli viime kauden turhan harvaa ottelutahtia, kun avausvuoteen mahtui vain kolme paidatonta kamppailua. Toinen ammattilaisvuosi on kuitenkin lähtemässä liikkeelle aivan erilaisella ottelurytmillä.
Elokuun puolivälissä Räsänen jo kävi uransa ensimmäisen kuuden erän ottelun voittaessaan ottelun jokaisen minuutin passiivista, mutta iskunkestävää bulgarialaista Konstantin Alexandrovia vastaan.
Seuraavaksi esiintymiseksi oli suunniteltuna ja sovittuna tiukempi testi syyskuun MM-illassa Hartwall Areenalla. Ringside Gymin harjoitusryhmässä oli Niklaskin Edis Tatlin tukena kyseiseen päivämäärään tiukasti katseensa suunnannut.
Mutta kun tallikaveri Eemeli Katajisto sairastui aiemmin tällä viikolla, oli Niklas parin tunnin miettimisellä valmis paikkaamaan entistä amatöörikilpakumppaniaan Tampereella Pyynikin palloiluhallissa järjestettävässä illassakin!
Eli Räsäsellä onkin edessään siis varsinaiset ”härkäviikot”. Kolme kuuden erän ottelua viiteen viikkoon ja niistä jälkimmäiset kaksi vieläpä uran selkeästi kovimpia vastustajia vastaan.
Tampereella vastakkaiseen kulmaan asettuu itävaltalainen entinen kakkossarjatason jalkapalloilija (Linz ASK), thainyrkkeilyn kautta ammattinyrkkeilyyn siirtynyt Haris Causevic, joka on aiemmista 11 kamppailustaan hävinnyt vain yhden.
Ja Helsinkiin 20.9. on puolestaan tulossa vasta 22-vuotias georgialaislupaus George Beroshvili, 12-2-2 (6), jonka uralta löytyy mm. tammikuussa käyty 10 erän taistelu jo mahdollisena MM-haastajanakin mainitun Sauerland-tallin superlupaus Tyron Zeugen kanssa.
– Kyllähän kilpakehään pääsy on se nyrkkeilijän elämän ”suola”. Siellä pääsee toteuttamaan itseään ja näyttämään yleisölle kaiken sen minkä takia on hikeä salilla vuodattanut. Tosi hienoa, että tilaisuuksia on, iloitsee Räsänen.
– Kotikonnuille Kotkaan on marraskuussa tulossa ilta, jossa meikäläisen pitäisi otella ensi kertaa kahdeksan erää ja vähän ikään kuin ”co-main event”-statuksella. Senkin kannalta on tosi arvokasta saada kovia eriä alle ja nämä kaksi seuraavaa vastustajaa varmaankin sitä koulua tarjoavat!