Tolppola kohtaa Laitisen SM-ottelussa

Boxing Finlandia tiedotti tänään sivuillaan, että Steel Ring productions järjestää 15. toukokuuta Oulun Urheilutalolla välisarjan SM-ottelun Juho Tolppola (24-6-1 KO9) vs. Matias Laitinen (7-0 KO1).

Juho "TNT" Tolppola
Juho ”TNT” Tolppola

Juho Tolppola aloitti uransa samassa illassa Amin Asikaisen kanssa 2001 ja nousi urallaan aina Euroopan kärkikahinoihin saakka, nousten aina EU- sekä EM-otteluihin, niissä kuitenkaan menestystä saavuttamatta. Tolppolan uran ensimmäinen vaihe päättyi diskaustappioon surullisen kuuluisassa Hartwall-areenan illassa 2009.  Vantaalainen teki kuitenkin pirteän paluun 5 vuoden tauon jälkeen toukokuussa 2014 ja iskenyt sen jälkeen kaksi pistevoittoa.

Laitinen_Haruna

Kuopiolainen Matias Laitinen on iskenyt vuonna 2011 alkaneella urallaan 9 ottelua, joista kaksi viimeisintä ovat olleet kuuden erän koitoksia. Näyttävimman voittonsa Laitinen iski Savonlinnan oopperalavalla elokuussa 2013, tyrmäten nigerialaisen Janneh Harunan komealla vastaiskulla. Nuori Laitinen pääseekin tulevassa SM-ottelussa uimaan syviin vesiin 10 eräisessä ottelussa, joista veteraani-iskijä Tolppolalla on useamman ottelun kokemus.