Tomi Honka käy toisen MM-mitalistin kimppuun – ”Nyrkkiä sekin tottelee”

Euroopan olympiakarsinnat jatkuvat tiistaina Turkin Samsunissa ja avausottelussaan valko-venäläisestä MM-mitalistista Siarhei Karneyeunista upean revanssin iskenyt Tomi Honka Honka kohtaa Ukrainan Gevorg Manukyan, joka saavutti pronssia viime vuoden MM-kilpailuissa Qatarissa.

Vasenkätinen Manukyan kukisti Dohan MM-kilpailuissa muun muassa Kazakstanin Vasily Levitin, joka voitti tänä vuonna GeeBee-turnauksen. Lisäksi Manukyan saavutti hopeaa viime vuoden suurissa Euroopan kisoissa. Manukyan voitti turnauksesa peräti neljä ottelua, eikä voinut loukkaantumisen vuoksi otella loppuottelua.

– Nyrkkiä sekin tottelee, Honka toteaa.

– Avauskierroksella iskettiin todella maukas revanssi Lontoon olympialaisissakin esiintyneestä kaverista. Se oli hyvä startti kisoille, mutta yksi hyvä suoritus ei riitä täällä vielä mihinkään.

Yllä olevalta videolta voit katsoa minkälaisen miehen Tomi Honka saa vastaansa tiistaina kello 19.00 alkavan ottelutilaisuuden 12. ottelussa. Video on viime vuoden suurkilpailujen Euroopan kisojen sarjan 91 kg välieräottelu.

Tomi Honka, kuvaaja Antti Latva-Kyyny
Tomi Honka, kuvaaja Antti Latva-Kyyny